Denon viettää 110- vuotisjuhlaa 2020. Juhlistaaksemme tätä virstanpylvästä, julkaisemme juttusarjan Denonin historiasta, yhtiön filosofiasta, huomionarvoisista tuotteista, ja avainasemassa olevien henkilöiden haastatteluja blogissamme. Ensimmäinen artikkeli tässä sarjassa on haastattelut “Äänimestari” Shinichi Yamauchilta, joka viime kädessä vastaa kaikkien Denon tuotteiden äänenlaadusta.
Koska 2020 vietetään Denonin 110-vuotisjuhlaa, kysyimme Shinichi Yamauchilta Denon tuotemerkistä. Ensin haluaisin kysellä sinusta. Oletko aina rakastanut musiikkia?
Yamauchi: Kyllä, kuuntelin musiikkia koska pidin siitä. Olin enemmän kiinnostunut musiikin rakenteesta, miksi mikäkin musiikki kuulostaa sellaiselta kuin kuulostaa. Tutkiskelin mielenkiintoisia sointuja.
Minkälaista musiikkia kuuntelit silloin?
Yamauchi:Yhtyeitä kuten The Beatles. Heillä oli paljon kiinnostavia sointuja, joita yritin itse toistaa, soittaa niitä pianolla.
Silloin ilmeisesti rakastuit myös äänentoistoon?
Yamauchi:Kyllä. Mitä tulee äänentoistoon, rakastin levysoittimia. Pidin todella paljon pyörivästä levylautasesta, mekaniikasta ja neulan liikkeestä levyn urissa.
Siksikö päätit mennä töihin Denonille?
Yamauchi:Kyllä. Silloin Denon oli Nippon Columbia yhtiön audiolaiteosasto. Se oli ainutlaatuinen yritys siinä mielessä, että se tuotti sekä musiikkia että laitteita sen toistoon.
Mielestäni on ihmeellistä että Denon on ollut audiolaitteiden valmistaja yli 100 vuotta. Minkälainen Denon on sinusta tuotemerkkinä?
Yamauchi:Menin töihin ammatilaisäänentoiston osastolle, joka oli jo olemassa aloittaessani. Siksi Denon on mielestäni teknologiapainotteinen merkki. Koska äänentoisto on harrastus useimmille ihmisille, on monesti tärkeää seurata viimeisimpiä trendejä mutta vain seuraamalla trendejä ei voi pärjätä yli 100 vuotta. Uskon että teknologiaan pohjautuva tapamme tehdä asioita on salaisuutemme.
Alkuaikoinaan, Denon loi Japanin ensimmäisen fonografin, maailman ensimmäisen kaupallisesti menestyneen digitaalisen äänitysjärjestelmän sekä maailman ensimmäisen CD-soittimen. Onko yhtiöllä halu olla tekniikassa kilpailijoitaan parempi?
Yamauchi:Kyllä mielestäni. Yrityskulttuurimme rohkaisee työntekijöitä olemaan proaktiivisia, sekä antaa tarpeeksi vapautta, jotta he voivat työskennellä ilman liian suuria rajoituksia. Yhtiö ei ole liian suuri ja johto ymmärtää, että tarvitsemme vapautta, jotta voimme saavuttaa tavoitteemme.
Denonin uusi Hi-Fi lippulaiva SX1 Limited Edition (saatavilla vain Japanissa) esiteltiin viime vuonna, 2019. Tätä tuotetta ei kehitetty perinteisellä tavalla vaan se sai alkunsa teidän omasta prototyypistänne. Mahdollistiko juuri vapaus tehdä päätöksiä tämän?
Yamauchi:Mielestäni kyllä. Yleensä tuotekehitysprosessiin kuuluu tuotesuunnittelukokous, ja kun suunnitelma on hyväksytty, päätetään prototyypin valmistusaikataulusta. Mutta, SX1 LIMITED EDITION on malli, jossa halusin toteuttaa Denonin uutta äänellistä filosofiaa “Eloisa ja avoin” ensimmäistä kertaa äänimestarina. SX1 LIMITED EDITION oli prototyyppi, jonka oli tarkoitus esitellä tätä konseptia yhtiön sisällä. Minulle kuitenkin sanottiin “tämä on kiinnostavaa, miksi emme markkinoisi tätä? Se oli ensimmäinen kerta, kun kehitimme tuotteen ilman suunnitelmaa, aikataulua ja markkinointimateriaalia.
Se osoittaa että Denonilla on yrityskulttuuri joka sanoo “tee mitä haluat hyvän äänen tähden”.”
Yamauchi:Kyllä. He tekevät sen helpoksi, tiettyyn pisteeseen asti... (naurua).
Tämän seurauksena SX1 LIMITED EDITION on Denonin hifimalliston lippulaiva.
Yamauchi:Koska SX1 oli sen perustana, oletimme että asiakkaat näkisivät sen vain hiukan muutettuna normaalista mallistostamme, mutta kriitikot ja audiofiilit pitivät sitä selvästi erilaisena, virkistävänä. Olin hiukan yllättynyt, vastaanotto oli paljon lämpimämpi kuin olin odottanut.
Se että äänimestari kehittää vaivaa ja aikaa säästämättä ilman normaalia tuotekehitysprosessia laitteen, josta tulee uusi lippulaiva, tuntuu hyvin “Denonmaiselta” tavalta toimia.
Yamauchi:Äänenlaatu oli ennen muuta se asia, joka teki minuun vaikutuksen. Siinä realisoitui “Eloisa ja avoin” äänifilosofiamme, jota olin työstänyt sitten NE-malliston. Ehkä sen saama lämmin vastaanotto audiofiilien parissa oli seurausta tämän filosofian kompromissittomasta toteuttamisesta ilman mitään aikarajoituksia. Juhlamalliston PMA-A110 ja DCD-A110 laitteissa hyödynnettiin monia teknologioita ja komponentteja, joita käytettiin SX mallistossa, jopa Ultra AL32 prosessointia ja quad DAC D/A-muunnintekniikkaa.
Onko jollain Denonin tuotteella erityinen paikka sydämessäsi?
Yamauchi:Kyllä. Heti aloitettuani yhtiössä osallistuin S1 sarjan CD-soittimen kehitykseen, johon käytettiin kaikki resurssimme ja osaamisemme parhaan mahdollisen tuotteen luomiseksi. Tuotteet olivat CD-pyöritin "DP-S1" (1994) ja D/A-muunnin "DA-S1" (1994). Mekanismi, joka levyä pyörittää ja D/A-muunnin, joka muuntaa signaalin digitaalisesta analogiseksi, ovat siis kaksi erillistä yksikköä. Olin hyvin vaikuttunut näistä laitteista, ja pian sen jälkeen olin mukana DCD-S1 integroidun CD-soittimen kehitystyössä.
↑DP-S1 CD-pyöritin (ylempi) ja DA-S1 D/A-muunnin (alempi)
S1 sarjassa todella näkyy Denonin "Teknologia ensin” lähestymistapa.
Yamauchi:S1 edustaa sitä hyvin vahvasti. Silloinen äänimestari oli kaksi sukupolvea minua ylempänä – häntä ei kutsuttu äänimestariksi silloin mutta hän oli vastuussa Denonin äänestä ja meillä oli usein erimielisyyksiä. Loppujen lopuksi hän antoi meidän toteuttaa prosessi haluamallamme tavalla.
S1 ja RCD-CX1 viritinvahvistin tekivät vaikutuksen minuun. Se oli ensimmäinen laite, jossa käytin kustomoituja osia.
Miksi käytit kustomoituja osia?
Yamauchi:Ajattelin tehdä jotain erilaista komponenttitasolla saadakseni ääneen oman lisäni.
Tarkoitatko ‘omalla lisällä’ 'Eloisaa & Avointa'?
Yamauchi:Kyllä. Halusin sitä aivan alusta lähtien. Olin ollut kehittämässä Denon ääntä sitten S1:n, ja tunsin Denon äänen parhaat puolet ja yhtä lailla sen puutteet, ja olin pettynyt omaan näkemyksen puutteeseen työskennellessäni laitteiden parissa.
Kun minusta tuli äänimestari minulla ei ollut hämärää käsitystä mitä Denon äänen tulisi olla, vaan minulla oli kristallinkirkas kuva mitä halusin – “Eloisa ja avoin””
Nykyään, Denon ääni tunnetaan konseptistaan "Eloisa ja avoin.””
Yamauchi: Perinteisesti Denon ääntä on luonnehdittu "hienostuneeksi ja voimakkaaksi,” "tarkaksi ja vakaaksi,” ja sen kyky välittää yksityiskohtia on erittäin hyvä. Haluaisin säilyttää nämä ominaisuudet ja sen lisäksi saavuttaa oman visioni “Eloisasta ja avoimesta” äänestä suurella estradilla.
Denon tulee aikanaan viettämään 120- ja 130-vuotisjuhliaan. Mikä sinusta tulee olemaan Denon äänen konsepti tulevaisuudessa?
Yamauchi: Tämä on hiukan abstraktia, mutta mielestäni Denon äänenlaatu on universaalia ja pysyvää: vakaa ja nautittava pitkienkin kuuntelusessioiden aikana. Uskon että nämä perusasiat jatkavat tulevaisuudessakin.
Suuret kiitokset ajastasi tänään!
Find out more about Denon's 110 year legacy in audio here.
Haluat saada tietoa uusista tuotteista tai tulevista tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme nyt.
RekisteriselosteKuulet meistä pian
Audio Video Export
10125 NW 116th Way, Suite 13
Miami, FL 33178
USA
TEL:
+1 (305) 885-3821
URL:
http://www.av-export.com/
Audio Video Export
10125 NW 116th Way, Suite 13
Miami, FL 33178
USA
TEL:
+1 (305) 885-3821
URL:
http://www.av-export.com/
Touch Control Ltd.
TEL:
+1 (242) 327-1733
URL:
http://www.touchcontrolltd.com
West Riley Electronics
City Centre Mall
Chapel
Bridgetown
BARBADOS
TEL:
246-431-0109
URL:
http://www.westriley.com/
Sound Decision Ltd.
61 Church Street
Hamilton HM12
BERMUDA
TEL:
1 (441) 292-8158
URL:
https://www.sounddecision.bm/
I.E.E. Electronics
TEL:
+5912-220-0713
URL:
http://www.ieeelectronics.net/
Organización Atlas
TEL:
Tel: +5914-448-0003
URL:
Chiave Distribuidora
Rua: Jonas Alves Messina, 53, Santa Mônica
Florianópolis – SC, 88035-010,
Brasil
TEL:
+55 48 30254790
FAX:
+55 11 23733187
URL:
http://www.chiave.com.br/
Audio Video Export
TEL:
+1 (305) 885-3821
URL:
http://www.av-export.com/
Amexco S.A.
TEL:
+5657-257-3231
URL:
http://www.amexcosa.com
CRAD Chile S.A.
TEL:
+562-2327-3480
URL:
https://www.soundadvisors.cl/
Intech S.A.S.
TEL:
+571-381-4920
URL:
http://intech.com.co/
LFL Audio S.A.S.
Carrera 12 #84-12, Local 1 Esquina
Centro Comercial Andino
Bogotá
COLOMBIA
TEL:
+571-622-0668
URL:
https://www.lflaudio.com/
Audio Cinema S.A.
125m. oeste BAC San Jose
Escazu
COSTA RICA
TEL:
+506-2228-2503
URL:
http://www.audiocinema.net/
Cables & Equipment Supply
TEL:
+1 (829) 761-4783
URL:
http://www.cessupply.com/
Arosemena S.A.
Circunvalacion Sur No. 116-A y Unica-Urdesa
Guayaquil,
ECUADOR
TEL:
+5934-887601
URL:
Cotzul S.A.
Rumichaca 820 y Zaruma, 2ndo Piso
Guayaquil
ECUADOR
TEL:
5934-256-6134
URL:
http://www.avr.com.ec
Audio Video Export
10125 NW 116th Way, Suite 13
Miami, FL 33178
USA
TEL:
+1 (305) 885-3821
URL:
http://www.av-export.com/
CustomFit
TEL:
+502-2222-3000
URL:
http://www.customfit.gt/
Audio Video Export
10125 NW 116th Way, Suite 13
Miami, FL 33178
USA
TEL:
+1 (305) 885-3821
URL:
http://www.av-export.com/
SmartTech
TEL:
+504-3177-6373
URL:
https://smartech.com.hn/
Audio Video Export
10125 NW 116th Way, Suite 13
Miami, FL 33178
USA
TEL:
+1 (305) 885-3821
URL:
http://www.av-export.com/
Ampliaudio S.A. de C.V. (Retail Distributor)
TEL:
+5255-5312-9240
URL:
https://www.ampliaudio.com.mx/
AV Tools (Custom Integration Distributor)
Valle de Ameca 3500
Col. Parque Real
Zapopan, Jalisco C.P. 45138
México
TEL:
+5233-3832-2746
URL:
http://www.avtools.com.mx
Dealershop S.A. de C.V. (Custom Integration Distributor)
TEL:
+5255-6650-8211
URL:
https://www.dealershop.com.mx/
Inteligos S.A. de C.V. (Custom Integration Distributor)
Blvd. Rogelio Cantu 370
Col. Santa Maria
64650 Monterrey, N.L.
MEXICO
TEL:
5281-8335-2000
URL:
http://www.inteligos.com
Rocketerias (Custom Integration Distributor)
Calle 21, No. 802 x 64
Col. Jardines de Merida
Merida, Yucatan
MEXICO
TEL:
5299-9930-0600
URL:
http://www.rocketerias.com.mx
Audio Video Export
10125 NW 116th Way, Suite 13
Miami, FL 33178
USA
TEL:
+1 (305) 885-3821
URL:
http://www.av-export.com/
TecnoLite Nicaragua S.A.
TEL:
+505-2278-9620
URL:
http://www.tecnolite.com.ni
Tech And House S.A
Via Brasil, Edificio Tech And House
Panama City, Panama
TEL:
+507-263-9611
FAX:
+507-263-9658
URL:
http://www.techandhouse.com
Pioneer International
Shopping DFS Internacional
Calle Itá Ybaté
Ciudad del Este
PARAGUAY
TEL:
+59561-504-590
URL:
http://www.pioneerinter.com
Tentaciones
Shopping Hijazi 242/243
Ciudad del Este
PARAGUAY
TEL:
59561-500-225 / 59561-512-633
URL:
http://www.tentaciones.com.py
Amexco Perú S.A.C.
TEL:
+511-333-7244
URL:
https://www.amexco.pe/
F&J Audio
TEL:
+511-243-3376
URL:
http://www.fjaudio.com/
Telewatt S.A.
Ave. Canaval Moreyra 577, Lima 27,
PERU
TEL:
511-440-5172
URL:
http://www.telewatt.com.pe/
Audio Video Export
TEL:
+1 (305) 885-3821
URL:
http://www.av-export.com/
Audio Video Export
10125 NW 116th Way, Suite 13
Miami, FL 33178
USA
TEL:
+1 (305) 885-3821
URL:
http://www.av-export.com/
Caribbean Entertainment Technologies
TEL:
868-638-6385
URL:
Palacio de la Música
TEL:
+5982-908-7014
URL:
https://www.palaciodelamusica.com.uy/aindex.aspx
Telsistema
Av.Sarmiento 2458,
Montevideo,
URUGUAY
TEL:
5982-710-7127 / 5982-710-7066 / 5982-710-8203
URL:
http://www.telesistema.com.uy/
Audio Video Export
10125 NW 116th Way, Suite 13
Miami, FL 33178
USA
TEL:
+1 (305) 885-3821
URL:
http://www.av-export.com/
“LSystemsPro” LLC
TEL:
+37441778875
Internet:
http://www.lsystemspro.am/
Email:
[email protected]
TEL:
URL:
D&M BENELUX
Beemdstraat 11 | Postbus 8744
5605 LS Eindhoven, The Netherlands
TEL:
URL:
http://www.denon-hifi.nl
Sofia Audio Centre
59V Skobelev Blvd
1606 Sofia
BULGARIA
TEL:
+359 2 9877335
FAX:
+359 2 9503490
URL:
http://www.denon.bg
TD Elektronika d.o.o.
Magazinska 11a
10000 Zagreb, Croatia
TEL:
+38512431555
FAX:
+38512431-666
URL:
http://www.sonusart.hr
Elergy
TEL:
+357 22 252527
URL:
https://www.elergy-eu.com/
EUROSTAR OSTRAVA s.r.o.
Cestlice 271
251 70 - Dobrejovice u Prahy
CZECH REPUBLIC
TEL:
+323 606 877
FAX:
+323 606 878
URL:
http://www.denon.cz
Hi-Fi Klubben
Dali Alle 1
9610 Nørager
Denmark
TEL:
+45 70 80 90 00
URL:
https://www.hifiklubben.dk/
Sperco Impex OÜ
Mustamäe tee 50
Tallinn 10621
Estonia
TEL:
+372 6509810
E-MAIL:
[email protected]
URL:
www.tophifi.ee
Simex Oy
Säynäslahdentie 18
00560 HELSINKI
FINLAND
TEL:
+358 (0) 9 41 500 210
FAX:
+358 (0) 9 41 500 299
URL:
http://www.denon.fi
AVB Ltd.
TEL:
+995592188183
E-Mail:
[email protected]
URL:
http://avb.ge/
Kinotechniki SA
14, Pyrgou St. 166 75 Glyfada,
Athens
GREECE
TEL:
0030 210 9601071
FAX:
0030 210 9601072
e-mail: [email protected]
URL:
http://www.kinotechniki.gr/
HORN DISTRIBUTION (HU) KFT.
Ady Endre ut 28.
1191 Budapest
HUNGARY
TEL:
+36 1 347 0020
FAX:
+36 1 347 0021
URL:
http://www.denon.hu
RL hf.
Sidumúla 2-4
108 Reykjavík
Iceland
TEL:
+354 5207900
FAX:
+354 5207910
URL:
www.rafland.is
Sirius Electronics Ltd.
TEL:
+972-03-735-5000
FAX:
+972-03-735-5023
URL: http://www.sel.co.il/
MARANTZ ITALY s.r.l.
Via Manfredi, 98
29122 Piacenza
Italia
TEL:
+39.02.55181610
URL:
http://www.marantz.it/
Mail: [email protected]
STEPLine LLC
Kazakhstan, Almaty, md Astana, 16
TEL:
+7 727 339 53 00 +7 747 094 11 47
e-mail:
[email protected]
URL:
https://stepline.kz/
HORN DISTRIBUTION (LT) UAB
J. Jasinskio g. 16A
Vilnius 01112.
LITHUANIA
TEL:
(+3705) 26 49 5555
FAX:
(+3705) 276 26 59
URL:
http://www.denon.lt
D.T KODI
Cedomir Kantardziev 21a
1000 Skopje
MACEDONIA
TEL:
+ 389 2 3133 104
FAX:
+ 389 2 3238 922
URL:
http://www.kodi.com.mk
Doublesin & Zammit Ltd
53, Nicolo Isouard Street
Sliema SLM2084
MALTA
TEL:
+356 21 331294, +356 21 310902
FAX:
+356 21 319576
URL:
http://www.astral.com.mt
TEHNO-MARKET (“Mandolina” S.R.L.)
Str. Nicolae Anestiade 3
MD-2001 Chisinau
Republic of Moldova
TEL:
(+373 22) 92-99-92
FAX:
(+373 22) 601-575
URL:
http://www.tehno-market.md
TEL:
URL:
Sundry Products & Services Ltd.
TEL:
002348020303200
FAX:
002348077887175
URL:
Hi-Fi Klubben
Hovfaret 4B
0275 Oslo
Norway
TEL:
+47 815 000 90
URL:
https://www.hifiklubben.no/
Horn Distribution S.A.
ul. Kurantów 34, 02-873 Warszawa
TEL:
(22) 331 55 55
FAX:
(22) 331 55 00
URL:
http://www.denon.pl
Smartaudio - Produtos Electrónicos, Lda.
Praceta Alves Redol 3A
2670-355 Loures
PORTUGAL
TEL:
+351 211 944 015
URL:
https://www.smartaudio.pt
Horn Distribution RO S.R.L.
TEL:
+40751130014
FAX:
+30 210 6740204
Email:
[email protected]
URL: https://www.denon.com/ro-ro
BONANZA
Bld.1,#4, pr. Serebryakova
129343 Moscow
TEL:
+7 (495) 780 58 20
URL:
http://www.bonanzacom.ru
MUSICA DIRECTA DOO
TEL:
+381646470094
URL:
http://www.musicadirecta.net
Bis Audio, s.r.o.
M.R.Štefánika 22
960 01 Zvolen
SLOVAKIA
TEL:
+421 45 540 07 03
FAX:
+421 45 540 07 04
URL:
http://www.denon.sk
Sonus Art
TEL:
+386 590 47470
FAX:
+386 590 47471
Internet:
http://www.denon.si
e-pošta:
[email protected]
Homemation Pty LTD
14 Commerce Crescent
Kramerville
Sandton
SOUTH AFRICA
TEL:
+27 11 781 8887
URL:
http://www.denon.co.za/
GAPLASA, S.A.
CONDE DE TORROJA 25
28022 MADRID
SPAIN
TEL:
+34 91 748 29 60
FAX:
+34 91 329 16 75
URL:
http://www.denon.es
Hi-Fi Klubben Sverige AB
Skånegatan 25
412 52 Göteborg
Sweden
TEL:
+46 771 80 00 90
URL:
https://www.hifiklubben.se/
cebrands.ch AG
Dorfstrasse 38
CH - 6340 Baar
Switzerland
TEL:
+41 41 510 05 90
FAX:
+41 41 510 05 99
URL:
http://www.denon-hifi.ch
Concept Audio
Baglar caddesi Merkez Mahallesi Tekfen Ofis Park No :14
D6 Kagithane - Istanbul
Turkey
TEL:
+90 212 3122424
Email:
[email protected]
URL: http://www.conceptaudio.com.tr/
Music Hall Company
TEL:
+38 044 5319 763
URL:
http://www.hi-fi.com.ua/
PROAV Africa Limited
Plot 84B Luthuli Avenue, Bugolobi
P. O. Box 33149, Kampala
Uganda
TEL: (+256) (0) 752506090
URL: https://www.proav.africa/
E-MAIL: [email protected]
QualiFi Pty Ltd.
TEL:
+61-3-8542 1111
FAX:
+61-3-9543 8641
URL:
http://www.au.denon.com/
Orient Electronics
TEL:
+880-31-2858199
FAX:
+880-31-610107
URL:
Giok Seng Enterprise Co.
TEL:
+673 228785
FAX:
+673 228786
URL:
Enora Systems Engineering
9 shagaret el Dorr street, Zamalek, Cairo, Egypt.
TEL:
+201148959459
Email: [email protected]
URL:
http://www.enora-eg.com
Preeti Trading Corporation
3, Shubhangini Building, 51, Milan Subway Road, Santacruz West,
Mumbai, Maharashtra
400054
India
TEL: +919820644435, +912226108821, +912226108820
URL:
PRO FX Tech Pvt Ltd
Dynamic House, 64, Church Street,
Bengaluru - 560001 INDIA
TEL: +91 80 65686722
URL:
PT IMS Indonesia
TEL:
+62 21 2653 8568
URL:
http://www.imsindo.co.id/live/index.php/contact-us
Digital audio video systems corp.
TEL:
+962 6 568 2880
FAX:
+962 6 568 2881
URL:
http://www.ghul-group.com/category/view/56/denon
Easa Husain Al-Yousifi & Sons Co
Shuwaikh head office,
at the crossing of Ghazalli St.
and 4th Ring Road,
Al-Rai Industrial Area, Kuwait,
P.O. Box 126,
Safat 13002,
Kuwait
TEL:
+965-2481-0246
FAX:
+965-2483-5054
URL:
http://www.yousifi.com.kw
AMAC s.a.r.l.
TEL:
+961 1 424402
FAX:
+961 1 424405
URL:
http://www.amacsarl.com/
Dynamic Acoustics Sdn Bhd
TEL:
603-8081 4139
URL:
http://dynamic-acoustics.com
Island Acoustic Pte Ltd.
G.Bennha Ge, Ali Kilegefaanu Magu,
Male, Republic of Maldices
TEL:
+960 32 0032
FAX:
+960 31 8264
URL:
Audio Visual & Communication Ltd.
TEL:
+230 467 8811
FAX:
+230 467 8812
URL:
Sunny Music & Electronics
TEL:
977-1-4231443
FAX:
977-1-4283411
URL:
WESTAN NEW ZEALAND LTD
TEL:
+64 9 304 0016
Email: [email protected]
URL:
http://www.westan.net.nz
Hitec Center L.L.C.
TEL:
+968-24497384
FAX:
+968-24497369
URL:
http://www.hitecoman.com/
Hina Import & Export
TEL:
+92-21-35822906-7
URL:
http://www.desertsound.com.pk/
Beyond Innovations Inc
TEL:
+63 917 861 3988
FAX:
+63 (02) 638 4299
URL:
High End Electronics Trading
TEL:
00974 55055429
Email:
[email protected]
SAHER SHAIRBEENY TRDG EST
TEL:
00966 566 280 775
URL:
http://www.tonezoneaudio.com
IMS Marketing Pte Ltd
TEL:
+65 6848 4888
URL:
https://imssg.com/brands/denon/
Audio House Distribution Pvt Ltd
TEL:
URL:
The Music Room
TEL:
+94 115 354978
FAX:
+94 112 307055
URL:
Cosmos HiFi Co., Ltd
TEL:
+886 (0) 2851650
URL:
Mahajak Development Co., Ltd.
TEL:
+66 (02) 2256 0020
FAX:
+66 (02) 2253 1696
URL:
http://www.mahajak.com/product_homeaudio_content.php?brand_id=16&model_id=103#
Mirel Intl FZE
TEL:
+971 4 881 1606
FAX:
+971-4-88 12 707
URL: https://www.mirelintl.com/
Anh Duy International Co., Ltd. (QTAD Co., Ltd.)
TEL:
+848 898 3424
FAX:
+848 898 3425
URL: